Olemme Hanne Siirtola ja Janne Hautaviita, Spoonrivers -kennelin kasvattajat Kauhajoelta, Etelä-Pohjanmaalta. Kennelin tarina on alkanut vuonna 2021, kun perheeseemme saapui ensimmäinen labradorinnoutaja, Mona. Silloin toki ei vielä ollut kasvatustoiminnan aloittaminen mielessä.
Mona tutustutti meidän labradorinnoutajiin ja rakastuimme tähän rotuun syvästi. Monan kanssa innostuimme toden teolla erilaisista rodunomaisista harrastuksista ja näyttelytoiminnasta. Aloitimme kiertämällä lähiseudun mätsäreitä ja hyvin pian myös koiranäyttelyitä.
Hankimme toisen labradorinnoutajamme, Lunan vuonna 2023 ja Lunan näyttelymenestyksen myötä myös kiinnostus kasvatustyötä kohtaan alkoi kasvamaan. Päätimme suorittaa kennelliiton kasvattajakurssin maaliskuussa 2025 ja kennelnimi Spoonrivers myönnettiin meille elokuussa 2025.
Monan kanssa on kierretty useita mätsäreitä ja koiranäyttelyitä vuosien varrella ja harrastettu mm.
nomea, mejää, sekä vepeä. Mona on myös suorittanut noutajien taipumuskokeen (NOU) onnistuneesti.
Lunan kanssa näyttelytreenit aloitettiin jo pentuna. Lunassa oli heti nähtävissä potentiaalia ja Luna ansaitsikin ensimmäisen JUN-SERTin kesällä 2024. Kaksi kuukautta myöhemmin Luna saavutti Suomen Juniorimuotovalion (FI JMVA) tittelin ja samalla ensimmäinen SERT oli myös ansaittuna.
Luna on myös käyttöominaisuuksiltaan erittäin hyvä ja vuoden 2025 keväällä Luna suorittikin onnistuneesti noutajien taipumuskokeen ensimmäisellä yrityksellään. Saman kesän aikana tuli myös menestystä näyttelyistä ja elokuun alussa Luna ansaitsi Suomen muotovalion (FI MVA) tittelin.
Kasvatustoimintaa onkin tarkoitus aloittaa Lunalla, sillä Luna on loistoyksilö jalostukseen hyvän luonteen, rakenteen, sekä käyttöominaisuuksien ansiosta.
Nimellä Spoonrivers on monta merkitystä. Kotipaikkakuntamme Kauhajoki on tietysti yksi näistä.
Kauhajoki
on saanut nimensä sen läpi virtaavan samannimisen joen mukaan. Joidenkin uskomuksien mukaan alue on
aikoinaan
tunnettu Kapustajokena, kapusta tarkoittaen puukauhaa (wooden spoon).
Kauha myös kuvastaa labradorinoutajien pohjatonta
ruokahalua ja joen merkitys nimessä on tietysti vietti veteen ja uimiseen.
😊